[4.5.2012] Pioneerifestivaali saa juontajakseen oman kylän tytön, Janni Hussin.
Janni nousi julkisuuteen voittamalla Fitnessmalli 2010 -kilpailun.
Viime vuonnakin festivaalilla juontanut Janni hurmasi yleisön ulkonäkönsä lisäksi myös
sanavalmiudellaan ja piti yleisön lämpimänä muun muassa lyhyellä Zumballa.
Virolainen Metsatöll-yhtye on kiinnitetty ensimmäisenä ulkomaalaisartistina Pioneerifestivaaleille.
Kouvolalaisyhtyeistä festivaalille saapuu To/Die/For, The Souls ja Rage My Bitch.
Festivaalilla esiintyvät myös The Mutants, Jussi Selo & Nefernefernefer ja tamperelainen Jupiter.
Pioneerifestivaalin lippuja voi ostaa Tiketistä, Kouvolan Peltirummusta ja ensi viikosta alkaen myös
Kouvolan Hansakeskuksen Arnold's kahvilasta.
[14.3.2012] Talkoohaku Pioneerifestivaalille on käynnissä! Kanna kortesi kekoon ja täytä talkoohakemus tästä.
[ 10.3.2012 ]
Pioneerifestivaalille järjestetään ilmainen bussikyyditys Kouvolasta festivaalialueelle. Bussi lähtee Kouvolan asemalta ja ajaa Pioneeripuistoon, kyytiin pääsee ilman ranneketta tai lippua.
Festivaalialueelta bussin kyytiin pääsee rannekkeella. Bussi kulkee festivaalialueelta Vaakunan eteen nonstoppina. Tarkempia tietoja bussikyydityksistä ilmoitellaan lähempänä festivaalia.
Festivaaliasiakkaat saavat alennettuun hintaan huoneita Kouvolan Sokos Hotel Vaakunasta. Huoneiden hinnat ovat 72e/ 1hh/vrk ja 87e/2hh/vrk. Hinnat ovat voimassa 21.6. saakka varattaessa suoraan Sokos Hotel Vaakunan myyntipalvelusta numerosta 020 1234 650.
Varattaessa käytä tunnusta PIONEERIFESTIVAALI.
Festivaalirannekkeella ilmainen sisäänpääsy Amarilloon ja Nightiin festivaaliviikonlopun ajan!
[ 8.3.2012 ]
Pioneerifestivaalin esiintyjälista täydentyy! Keskellä heinäkuuta järjestettävän Pioneerifestivaalin esiintyjälistalle lisättiin
Lord Est, Klamydia ja Stam1na.
Pioneeripuistossa voi tulevana kesänä nauttia huippuartistien lisäksi myös paikallisesta naiskauneudesta, kun tanssiryhmä Tigersin tytöt esiintyvät VIP-alueella.
Liput festivaalille ovat myynnissä, hanki omasi Tiketistä tai Kouvolan Peltirummusta.
[ 20.2.2012 ] Lipunmyynti on alkanut! Tilaa omasi ajoissa Tiketistä!
100 ensimmäiselle lipun ostaneelle luvassa sitten ylläri-rock-sälää, niitä voipi sitten noutaa pioneeritoimistolta rokkiviikolla...ROCK!!!!
[ 15.2.2012 ] Hyvät ystävät, Pioneerifestivaalille on kiinnitetty jälleen kovia nimiä ja lipunmyynti aloitetaan pian. Perjantaina 13.7. Pioneeripuiston valloittaa vankasta suosiosta edelleen nauttiva Eppu Normaali. Lauantaina yleisöä hemmottelee Kaija Koo sekä viime vuonnakin Pioneeripuiston täyteen vetänyt Petri Nygård.
Lipunmyynti aloitetaan maanantaina 20.2.2012, hanki ajoissa omat lippusi Tiketistä tai Kouvolan Peltirummusta.
[ 7.2.2012 ] Pakkasten keskellä tulee kääntää katseet kesään, joka tulee yhtä varmasti kuin Pioneerifestivaalikin. Ajankohdaksi on varmistunut 13.-14.7.2012 ja paikkana toimii Korian Pioneeripuisto. Kolmatta kertaa järjestettävälle Pioneerifestivaalillle esiintymään ovat tulossa Apulanta, Kotiteollisuus sekä Viikate.
Lisää bändejä julkaisemme jo helmikuun aikana, jolloin tiedotamme myös lipunmyyntiä koskevista faktoista. Kaikki tiedot tulee uuden ilmeen saaneille nettisivuillemme sekä facebook-yhteisön seinälle. Toki tapahtumasta voi lukea myös eri medioista. Kannattaa kuitenkin käydä tykkäämässä meistä facebookissa, jonne uutta tietoa päivittyy reaaliaikaisesti ja voipa siellä kevään ja kesän aikana olla jokunen kilpailukin.
Järjestäjät haluavat toivottaa kaikille hyvää talven jatkoa ja innokasta festivaalikesän odotusta!
Festivaaliasiakkaat saavat alennettuun hintaan huoneita Kouvolan Sokos Hotel Vaakunasta. Huoneiden hinnat ovat 72e/ 1hh/vrk ja 87e/2hh/vrk.
Hinnat ovat voimassa 21.6. saakka varattaessa suoraan Sokos Hotel Vaakunan myyntipalvelusta numerosta 020 1234 650.
Varattaessa käytä tunnusta PIONEERIFESTIVAALI.
Festivaalirannekkeella ilmainen sisäänpääsy Amarilloon ja Nightiin festivaaliviikonlopun ajan!
Ilmainen bussikyyditys Pioneerifestivaalille!
Pioneerifestivaalille järjestetään ilmainen bussikyyditys Kouvolasta festivaalialueelle. Bussi lähtee Kouvolan asemalta, Bar & Cafe Columbian edestä ja ajaa Pioneeripuistoon. Kyytiin pääsee asemalta ilman ranneketta tai lippua. Festivaalialueelta bussin kyytiin pääsee vain rannekkeella. Bussi kulkee festivaalialueelta Vaakunan eteen nonstoppina. Tarkempia tietoja bussikyydityksistä ilmoitellaan lähempänä festivaalia.
VIP
Tanssiryhmä Tigers esiityy Pioneerifestivaalin VIP-alueella!
Haluaisitko välillä paeta festarikansaa omaan sopukkaan?
Haluaisitko syödä paremmin kuin iänikuista festarispydäriä?
Tai haluaisitko kerrankin kokea VIP-henkilön edut?
Nyt luXusta aivan persnettohintaan!
VIP-setti
K-18. Hintaan sisältyy:
- 2 päivän festarilippu
- Oma vip- ja anniskelu-alue
- Ruoka per päivä
- Naposteltavaa ja juotavaa
- Omat WC:t
Hinta siis 120 e (sis. alv.9 %). VIP lippusi ostat kätevästi vaikka tästä.
Pioneerifestivaalin kuuma juontaja!
Uutisia muissa medioissa
Kouvolan Sanomat 15.2.2012
YLE Kymenlaakso 15.2.2012








